Kaupunkiraideliikenne

Taajama-alueella (keskuskaupunki + kehyskunnat) voi palvella kolme eri kaupunkiraideliikenteen muotoa: raitiovaunut, metro ja lähijuna. Raitiovaunut ovat kevyttä raideliikennettä. Lähijuna ja metro ovat puolestaan raskasta raidellikkennettä. Kevyen ja raskaan raideliikenteen erot tulevat siinä, että raskas raideliikenne tarvitsee täysin eristetyn oman väylänsä ja näin ollen se voi kulkea vain hyvin rajallisessa ympäristössä. Usein raskas raideliikenne – erityisesti metro – on viety keskusta-alueella maan alle tunneleihin, jolloin sen infrastruktuurin rakennus- ja ylläpitokustannukset ovat korkeat. Myös maan päällä raskas raideliikenne on eristettävä täysin muusta liikenteestä. Tämä rajoittaa pysähdysten määrää, jolloin asemia voidaan tehdä vain harvakseltaan.

Raskas raideliikenne perustuu suurelta osin liityntäliikenteeseen, jossa bussit keräävät eri kaupunginosista matkustajia metro- tai lähijuna-asemalle. Raskaan raideliikenteen etu on erittäin korkea kapasiteetti, jonka ansiosta voidaan suurilla matkustajamäärillä pitää operointikustannukset alhaisina ja lähijunan kohdalla nopeudet suurina (yli 80 km/h). Raskaan raideliikenteen nopeusetua kuitenkin heikentää harva asemaväli sekä asemien vaikeahko saavutettavuus katuympäristössä.

Kevyt raideliikenne – eli käytännössä joko vanhaan suunnittellun perustuva raitiovaunu tai moderni 2000-luvun pikaraitiotie – on kapasiteetiltaan pienempää kuin raskas raideliikenne, mutta sen infrastruktuuri ja vaunukalusto ovat huomattavasti raskasta raideliikennettä halvempaa. Raitiovaunujen huippunopeus on metron luokkaa, mutta pienempi kuin lähijunalla. Raitiovaunun saavutettavuus tiheämmän pysäkkivälin ja joustavan linjauksen ansiosta on kuitenkin huomattavasti parempi kuin täysin eristetyillä ja hankalammin saavutettavilla metrolla tai lähijunalla. Raitiovaunu ei tarvitse raskaasti eristettyä väylää, vaan se voidaan linjata eristetyn väylän lisäksi puistoon, kävelykadulle, vähäliikenteisillä alueilla autokadulle ja tarvittaessa metron tavoin tunneliin.

Ratikka, Tampere, Santalahti

Tampereelle suunniteltu moderni raitiotie. Kuva: Tampereen kaupunki

Matkustajalle tärkeintä on matkan kokonaisaika, eli se aika, mikä kuluu lähtökohteesta pysäkkien ja kulkuvälineen kautta määränpäähän. Moderni ja vanhaan suunnitteluun perustuva raitioliikenne eroavat toisistaan niin, että moderni raitioliikenne on pääosin linjattu metron tavoin omalle erillisille väylälleen, mutta yleensä aina maan päälle, jolloin pysäkkien rakentaminen tiheään on edullista ja saavutettavuus hyvä. Metron nopeuksiin modernilla raitiovaunulla päästään täyden liikennevaloetuuden ansiosta. Minimissään noin kolmen minuutin vuorovälillä kulkevalle raitiovaunulle voidaan käytännössä aina järjestää täysi liikennevaloetuus.

Suomessa kaupunkiraideliikenteen voi valita kulkumuodokseen ainoastaan Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Raitioliikenteen osalta Helsingin raitiovaunut perustuvat vanhaan tekniikkaan, jossa radat ovat hitaita, pääosin muun liikenteen seassa ja vaunukoot pieniä sekä osin esteellisiä. Suomessa ei toistaiseksi ole kehittynyttä nopeaa, tilavaa ja esteetöntä pikaraitioliikennettä, mutta Tampereen kaupunki on tehnyt vuonna 2014 ehdollisen päätöksen modernin raitioliikenteen aloittamisesta vuonna 2018 tai 2019. Myös Helsingissä ja Turussa on tehty suunnitelmia modernin raitiotien käyttöönotosta.